Voimisteluvuosi käynnistyi

21.01.2018

Haluan helpottaa voimisteluseurojen vapaaehtoisten työtä arjessa ja huolehtia siitä että seurat ja voimistelu voivat hyvin. Hallituksen ensimmäisessä kokouksessa päätimme nostaa seuratyön keskiöön jakamalla voimisteluliiton varapuheenjohtajille vastuualueet. Ensimmäinen varapuheenjohtaja Teppo Kalaja ottaa vastuulleen seuratyön kehittämisen ja toinen varapuheenjohtaja Marju Paju yritysyhteistyön. Yritysyhteistyön tavoitteena on saada lisää resursseja voimistelun käyttöön niin seuroissa kuin valtakunnallisella tasolla.

Haluamme konseptoida lisää palveluita jäsenseuroille ja helpottaa siten vapaaehtoisten arkea. Yksi esimerkki uusista palveluista on laatuseuroille tarkoitettu viestinnän workshop. Toukokuussa astuu voimaan EU:n tietosuojalainsäädäntö, joka tiukentaa henkilötietojen käsittelyä myös urheiluseuroissa. Kevään aikana järjestämme asiasta koulutusta ja konsultoimme seuroja, jotta rekisterit ja henkilötietojen kerääminen ja käsittely saadaan uuden lain mukaiseksi. Liitto tukee seuroja myös ohjaaja- ja valmentajakoulutuksin ja seurajohdon kanssa työstettävän laatuseuraprosessin avulla. Huippuseurojen kanssa toteutetaan valmentajien yhteispalkkauksia.

Luottamusryhmien uusi kolmivuotinen toimikausi käynnistettiin yhteisellä Kick off -päivällä 20. tammikuuta. Tapahtumaan osallistui noin 100 henkeä, vapaaehtoistyötä tekevien luottamushenkilöiden lisäksi myös työnsä aloittavat seurakummit ja Voimisteluliiton kouluttajia. Luottamusryhmät, kuten harrastevoimistelun asiantuntijaryhmä tai lajiasiantuntijaryhmät, tuovat oman osaamisensa käyttöön ja huolehtivat siitä, että teemme kaikilla osa-alueilla merkityksellistä työtä voimistelun eteen ja kohti tavoitteitamme olosuhteiden parantamisen, osaamisen kehittämisen ja voimistelun vetovoimaisuuden osalta.

Seurakummitoiminta käynnistyi tänä vuonna. Seurakummit ovat jäsenseurojen kokeneita toimijoita, jotka haluavat jakaa osaamistaan muiden seurojen hyväksi. Jokainen liiton jäsenseura voi tilata maksutta seurakummin käyttöönsä. Kummia voi käyttää sparraamaan vaikka seuran toiminnan kasvattamisessa, lajitoiminnan käynnistämisessä tai viestintä- ja markkinointitapojen uudistamisessa.  

Uutena toimijaryhmänä aloittaa urheilijavaliokunta, johon on kerätty entisistä huippuvoimistelijoista ryhmä, jonka tehtävänä on tuoda urheilijan näkökulmaa enemmän esille.  

Vuonna 2018 toiminnan pääpainopisteitä ovat seurojen tukeminen laatutyössä, valmentajien ja ohjaajien osaamisen kehittämisessä ja jäsenmäärän kasvattamisessa. Haluamme saada uudet voimistelutuotteet laajasti käyttöön seuroissa, mahdollistaa voimistelu läpi elämänkulun sekä kehittää huippuvoimistelua niin osaamisen, olosuhteiden kuin ilmiön rakentamisenkin kannalta.

Turussa järjestetään Voimistelun suurtapahtuma Suomi Gymnaestrada 7-10. kesäkuuta. 10 000 osanottajan lisäksi haluamme paikalle uusia innostuneita voimistelun ystäviä kokeilemaan eri voimistelumuotoja tapahtuma-alueella sekä katsomoihin ja television ääreen. Onnistuessamme näemme syksyllä uusien harrastajien buumin voimisteluseuroissa ja saamme uutta yleisöä voimistelutapahtumille.

Valokuva: Sini-Marja Niska

12.03.2021Kun kukaan ei ole täysin tyytyväinen, lopputulos on vähintään kohtuullinen
06.06.2020Voimisteluliitto jakaa 200 000 euroa tukea seuroille, asetun ehdolle uudelle puheenjohtajakaudelle
16.11.2019Voimisteluliitto on Suomen suurin nuorten naisten johtamiskoulutusorganisaatio
23.03.2019Voimistelussa ei ole lajikulttuuriongelmaa, jokaisella on oikeus turvalliseen ympäristöön
27.11.2018Espoolaisilla urheiluseuroilla on yhteinen ääni, seurat työstivät esityksen Espoon huippu-urheilustrategiaksi
17.11.2018Haluamme edistää avoimuuden kulttuuria, keskiössä urheilija
24.05.2018Urheiluseurat työstivät visiota Espoon huippu-urheilusta vuonna 2030
16.04.2018Huippu-urheilustrategia Espoolle
04.02.2018Osaaminen kehittyy jakamalla
29.01.2018Tanssillisen Voimistelun suosio kasvaa

Siirry arkistoon »