Voimisteluliitto on Suomen suurin nuorten naisten johtamiskoulutusorganisaatio

16.11.2019

Nykyisen tulevaisuuskuvan mukaisesti Voimisteluliito on keskittynyt osaamiseen, olosuhteisiin ja ilmiön luomiseen. - Voimisteluliitto kouluttaa vuosittain 8 000 ohjaajaa, valmentajaa ja seurajohtajaa. Olemmekin Suomen suurin nuorten naisten johtamiskoulutusorganisaatio, mikä meidän tulee tehdä näkyväksi, totesi Voimisteluliiton puheenjohtaja Kaisa Vikkula avatessaan liiton syyskokouksen Helsingissä. Seurojen olosuhteissa on menty eteenpäin. Monia salihankkeita on käynnissä eri puolilla Suomea. Ilmiön rakentamisessa meillä on eniten tehtävää. Tarvitsemme siihen urheilullista menestystä, fanistuskulttuurin rakentamista sekä voimistelun näkyvyyden ja yleisösuosion kasvattamista. Meidän pitää hyödyntää naisurheilun noste. Maailman Cupien hyvästä menestyksestä ja tasomme noususta huolimatta Tokio 2020 -projekti ei ole vielä tuottanut Olympiapaikkaa, mutta yritämme loppuun asti. Joukkuevoimistelussa saimme naisten MM-hopeaa ja pronssia sekä nuorten kultaa, jatkoi Vikkula.

- Tänä syksynä käynnistämme Voimisteluliiton uuden strategian työstämisen vuosille 2021-2024. Otamme seurat aktiivisesti mukaan prosessiin. Analysoimme, mitä olemme saaneet tällä kaudella aikaan, mitä palveluita seurat tarvitsevat ja mihin pitää panostaa seuraavaksi. Toimintaympäristö tuo haasteita, kun Veikkausvoittovarojen ennakoidaan supistuvan 20 %, ja urheilujärjestöt ovat tähän asti saaneet Veikkauksen tuloksesta jaettuja OKM:n valtionapuja vuosittain 150 M€. Uudella strategiakaudella tulemme jatkamaan vastuullisuusteeman työstämistä seurojen kanssa.

Voimisteluliiton tavoitteena on avoimen voimistelukulttuurin ja luottamuksen rakentaminen, jotta jokainen urheilija voi hyvin ja uskaltaa kertoa, jos kokee epäasiallista käytöstä ja voi luottaa siihen, että asioihin puututaan. Rakennamme parempaa lajikulttuuria seuroissa ja maajoukkueissa keskustelemalla ja kouluttamalla positiivisin esimerkein ohjaajia, valmentajia ja seuratoimijoita. Hallitus on paneutunut vastuullisuuskysymyksiin ja valmistellut eettisen ohjeistuksen ja sääntömuutokset, jotka tuodaan kevätkokoukseen, nyt syyskokouksessa käsitellään muutokset kilpailu- ja kurinpitosääntöihin.

Liiton ja seurojen tulee myös kantaa vastuuta liikkumattomuuden kustannusten pienentämisestä, jotka arvioidaan olevan 3,7-7,5 miljardia vuodessa. Kustannukset ovat kasvussa, koska väestömme ikääntyy, digitaalinen elämäntapa lisää istumista ja lapset liikkuvat liian vähän. Vain viidesosa suomalaisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Liikunnalla olisi paljon terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä etuja. Voimisteluliitto hakee hyvinvointihyötyjen kautta lisää yhteiskunnallista arvostusta voimistelulle paikallisesti ja valtakunnallisesti.

Liitto pyrkii edelleen kasvattamaan harrastajamääriä voimistelussa, erityisesti tavoitteena on saada seuroihin lisää poikia ja miehiä.

- Kuluneen vuoden aikana olen ollut mukana liiton puheenjohtajan roolissa 80 eri tilaisuudessa, joissa olen kohdannut noin 9 500 henkilöä. Kiitos ajastanne ja osallisuudestanne.

12.03.2021Kun kukaan ei ole täysin tyytyväinen, lopputulos on vähintään kohtuullinen
06.06.2020Voimisteluliitto jakaa 200 000 euroa tukea seuroille, asetun ehdolle uudelle puheenjohtajakaudelle
16.11.2019Voimisteluliitto on Suomen suurin nuorten naisten johtamiskoulutusorganisaatio
23.03.2019Voimistelussa ei ole lajikulttuuriongelmaa, jokaisella on oikeus turvalliseen ympäristöön
27.11.2018Espoolaisilla urheiluseuroilla on yhteinen ääni, seurat työstivät esityksen Espoon huippu-urheilustrategiaksi
17.11.2018Haluamme edistää avoimuuden kulttuuria, keskiössä urheilija
24.05.2018Urheiluseurat työstivät visiota Espoon huippu-urheilusta vuonna 2030
16.04.2018Huippu-urheilustrategia Espoolle
04.02.2018Osaaminen kehittyy jakamalla
29.01.2018Tanssillisen Voimistelun suosio kasvaa

Siirry arkistoon »